Pieces of perfection: maaliskuuta 2013

Hähä ette olettaneetkaan että postaisin näin pian ettehän? >:D Järkyttävää että 160 lukijaa on tullut täyteen, jos yritän visuaalistaa tuota määrää niin eihän sen kokoinen jengi mahtuisi kotiinikaan, suunnaton määrä! D:
Ajattelin huvikseni jakaa vähän edustavampia kuvia nukeistani, jotka tulivat täysin valmiiksi samana päivänä, eli Ravenista ja Alexasta! Toki vaatteita pitää vielä tehdä molemmille, mutta eilen Raakun silmät saapuivat ja sain Allyn viikatteen viimeisteltyä. :3 Kumpi sitten onkaan se 13. nukke, siitä heillä on varmasti kiistaa. Saapuihan Raven tänne jo varmaan yli puoli vuotta sitten, mutta sai silti silmät päähän huomattavasti isoa neitosta myöhemmin. :DD EDIT! Päätinkin jakaa postauksen kahteen osaan, ensin Raven ja myöhemmin Alexa. Joudutte siis kestämään aktiivista Painajaistelua, hui kamala! Tulossa tosiaan kahta kirjoitettua tarinaa, tänään Ravenin tarinan tämänhetkinen lopetus ja lähipäivinä Alexan tarinan aloitus. : D Onko täysin typerää tehdä postauksissa aluksi selostus, missä kertoo mitä aikoo postaukseen laittaa? Varsinkin kun selostaa seuraavankin postauksen etukäteen? Omasta mielestäni en ole kieltämättä millään tapaa viisasta nähnytkään, joten samapa kai tuo. En jaksanut vielä tehdä kuvatarinaa, niin esittelen Ravenin nyt tälleen kummallisesti. (Ja että saisitte jotain kummasteltavaa, "mikäs Painskua vaivaa kun se on kehittänyt näin kummallisen tavan esitellä hahmonsa, miten typerää" yrittäkää edes nauttia kuvista vaikka se vaikeaa onkin.) Tavallaanhan tämä nyt on prologiakin tuleviin tarinoihin, päähenkilön esittely ja sellaista typerää klisettä. Miksi teen tavallaan vastaavan Alexasta, sitä en teille kerrokkaan mwhähähähäh! >:D Okei halusin saada tytön taustatarinan ängettyä tänne, sehän on kirjoitettu jo syyskuussa niin elkää välittäkö tekstin laadusta.

Mutta koska naiset ensin, ainakin melkein, niin nyt Ravenisiin tunnelmiin!~

"Name: Kutsutaan nimellä Raven. Pitemmin Raven Onion Death. Näiden nimitysten takana on pitkät tarinat ja hyvät muistot, mutta nyt ei ole aika niiden kertaamiseen. Kastettu omaan kummalliseen uskokuntaansa ilmeisesti nimellä Avalone, muttei ole ikinä kokenut itseään sen nimiseksi.

phaha, mikä ylimuokkaus c:
Basics: Metsästetty silmiensä takia koko pienen ikänsä. Ei kovin suosittu, omistanut elämänsä aikana tasan yhden ystävän, yhden kiltin huostaanottajan, yhdet vanhemmat ja yhden aikuisen joka vain yksinkertaisesti ei vihannut tätä. Koko muu maailma halunnut tappaa, koska omistaa harvinaiset silmät. Silmät, joilla voi kontrolloida ihmisten tuntemuksia ja paljon muutakin, muttei ole oppinut vielä käyttämään muita taitoja. Ensiksimainittuakin vain vahingossa. 15 ikävuoden tienoilla. Ei ymmärrä rakkauslaulujen päälle, kuuntelee raskasta musiikkia ennenkaikkea melodian perusteella. Huostaanottajansa luona kulutti aikansa harjoitellen ketteryyttään ja näppäryyttään, ja onkin edellämainituissa aika vahvoilla.

Race: Puolikas shironokori eikä oikeastaan tiedä tästä mitään, joten älkää vain kertoko. Pari kertaa aiemmin elämässään muuttunut täysverisemmäksi raivon partaalla, tällöin selästä kasvanut kaksi luista siipeä ja olemus muuttunut muutenkin uhkaavammaksi. Jonkintyypin erikoistaito tämäkin.

Personality: Ei ole oikein koskaan elämässään tullut kohdelluksi ihmisen tavoin, ja kokenut ties millaista nykyajan ihmisoikeusaktivisteja pöyristyttäviä kidutustapoja. Paras ystävä opetti kuitenkin hymyilemään, eikä sen jälkeen ole muuta tehnytkään kaikesta tuskasta huolimatta. Katkeransuloinen luonne siis kaikin puolin, ei niinkään valittaja-tyyppiä (ulkonäöstään huolimatta). Ei henk. koht. halua satuttaa ketään ellei satu olemaan siinä ihmenokoritilassaan. Suhtautuu ulkopuolisiin kuitenkin varauksella, on tullut petetyksi useita kertoja aiemmin pahana riehuneen sinisilmäisyydeksi kutsutun taudin takia.

Siinä pähkinänkuoressa siis minä teidän ulkopuolisten silmin. Halusittepa tai ette, tätä henkilöä teidän on valitettavasti totuttava näkemään. Okei tuo oli aika ilkeäst sanottu, olen pahoillani, toivottavasti en saanut teidän kaikkien inhoa niskoilleni tällä esittelyllä. Ei teidän ole minua pakko nähdä jossette halua. Nightmare kiltti, siirtyisitkö siihen hartsineitiin etteivät ne saa minusta yhtä hullun kuvaa kuin sinusta?"

Ja nyt sitten sen tarinan loppuosa, jatkoa tammikuun postauksesta!

Scream of the Death, Cry of the Onion and Shout of the Raven part 2

Vaikka ystävyytemme kukoisti monta pitkää vuotta joiden aikana ehdimme kouluttaa Lemonista kelpo lohikäärmeen ja minustakin ihan kohtuullisen silmäinhaltian, lopulta kävi niin kuin kaikelle aikanaan. Elämä ei ole ruusuilla tanssimista ja niin edes päin, sillä yhtenä yksinkertaisena päivänä Siren pyysi meidät kaksi hänen puhutteluunsa. Hän kertoi suru silmissään paistaen, ettei hän uskonut Pilvilinnan ”nykyisillä olosuhteilla” pysyvän sodalta piilossa enää kauaa ja että meidän, Pilvilinnan arvokkaimpien taitojen piti paeta. Lähdimme välittömästi pakkaamaan ja pian saimmekin jo sanoa hyvästit tuolle vaaleatukkaiselle kivikasvolle, josta oli ikään kuin meidän isähahmomme pidemmän päälle muodostunut. Taas inhoamani hyvästit.

Kaikki kuitenkin kuulosti hyvältä niin kauan kun en joutunut eroon Lemonista. Meidän oli tarkoitus lentää aluksi suhteellisen rauhallisen siviilialueen halki, kiertää vuoristo ja etsiä vuortentakaisesta solasta kylä, joka oli rakennettu suojelemaan yhtä asiaa: tämän maailman ainoaa esinettä jonka avulla kykeni matkustamaan ajassa ja paikassa. Lähdimme matkaan suunnitelmien mukaisesti kun tiheä pilviverho peitti suurta alankokaupunkia, jotteivät kaupunkilaiset vain saisi vihiä Pilvilinnasta tai lohikäärmeistä, saati sitten lohikäärmeellä lentävästä korppipojasta. Rakastin Lemonin selässä lentämistä, hänen suuria siipiään ja kauniita lohikäärmeen silmiään. Aina matkaan lähtiessämme tunsin vapaan ilman väreilevän hiuksissani ja ihanan raikkaan tuoksun. Kun olimme ohittaneet kaupungin ja kaarsimme vuoristoa kohti, tuohon tuoksuun sekoittui kuitenkin inhottava savun löyhkä. Lemonkin huomasi sen, ja pohdimme olisiko ollut parempi laskeutua katsomaan mitä moinen haju teki täysin luonnonvaraisessa ja lumisessa vuoristossa. Lensimme kilometrejä hieman lähempänä maan pintaa, kunnes huomasimme että jotain oli todella tekeillä. Lemon aisti savun lisäksi jotain todella epäilyttävää ja epämiellyttävää väreilevän ilmassa ja lensimme suoraan sitä kohti. Tiesin ystäväni olevan vahva ja että pystyin itsekin puolustautumaan, mutta olin silti hiukan peloissani.

Yhtäkkiä pilviverho laimeni uhkaavasti. Saatoimme molemmat tarkoilla silmillämme erottaa kaukana lumisella maalla tummia hahmoja. Lemonin aistimus kävi lähes sietämättömäksi ja olin varma että se johtui noista hahmoista. Päätimme kiertää hahmot kaukaa muttemme ehtineet kovinkaan pitkälle kun Lemon alkoi hälyttävästi menettää korkeuttaan. Hahmot näkyivät minulle jo kirkkaina, ja huomasin yhden pitävän yönmustaa jousta käsissään, sekä Lemonin kyljessä nuolen josta tihkui todella ikävännäköistä elohopeaa muistuttavaa nestettä. Ensishokista selvittyäni näin jousimiehen lähettäneen matkaan tällä kertaa liekkien peittämän nuolen ja menin täysin paniikkiin. Kauhukseni näin miten se osui ystäväni valtavaan siipeen lähettäen meidät molemmat kauhistuttavaan syöksylaskuun.

Putosimme kaikeksi onneksi pehmeään lumihankeen, mutta mustien hahmojen joukko ryntäsi jo meitä kohti järkyttävän nopeasti ilmastoon nähden. Laskin heitä olevan vain kuusi, jokaisella oli maskit naamalla ja samanlainen musta kaapu. En osannut tehdä mitään kun he nappasivat minut ja ystäväni. He puhuivat vaikeasti ymmärrettävää kieltä, mutta kuvittelin heidän miettivän kohtaloitamme. Näin Lemonin olevan tajuissaan mutta hänen kyljestään tihkui yhä inhottavaa nestettä. Myös hänen vasemmassa lapaluussaan törrötti nuoli, joka oli värjännyt valkean t-paidan tummanpunaiseksi. Kauhistuin kun huomasin hänen yrittävän vielä yhtä iskua päästäkseen irti.

Lohikäärmeen kädeksi muuttuneella raajallaan hän sai iskettyä häntä pitelevää hahmoa suoraan vatsaan, mutta tämän vatsasta ei suihkunnutkaan verta vaan mustaa savua. Hahmo päästi Lemonista irti ja hetken päästä savu muuttui mustaksi nesteeksi. Heidän vieressään ollut hahmo ei kuitenkaan jäänyt tuleen makaamaan vaan iski suoraan Lemonin rintaan mustan terävän esineen, ja ystäväni lyyhistyi maahan.

En enää pystynyt katsomaan vierestä, vaan jokin vinksahti sisälläni. Silmieni ansiosta pystyn kirjoittamaan tapahtumista sivustakatsojan roolista, sillä en kyennyt lainkaan hallitsemaan tekojani. Huomasin selästäni kasvavan kaksi siivenraatoa, ja silmieni olevan liekeissä. Iskin huppuhahmoihin pedon raivolla ja raatelin Lemonin kimppuun käyneeltä mieheltä käden irti. Ehdin raapaista myös kahta muuta hahmoa siivelläni ja käydä kolmannen kurkkuun kun ne alkoivat yksi toisensa jälkeen kadota savuksi ilmaan. Vain kädetön hahmo lähti juosten karkuun, muttei ehtinyt kovinkaan pitkälle kun jo iskin hänet maahan. Hän manasi jotain matalalla äänellä ja riuhtaisin hänen maskinsa raivokkaasti sivuun mutta liian myöhään. Tuijotin silmiin puhtaanvalkoista, velttoa luurankoa jonka viittakin haihtui lopulta pölyksi.

Lopulta tajuntani palasi jokseenkin, paitsi että tunsin kuvottavaa huimausta ja oksetusta. Ryntäsin yhä maassa kyyristelevän Lemonin luokse, sulkien tämän syliini. Hän oli yhä hengissä ja hymyili minulle, ei tavanomaisella virneellään vaan surullisen onnellisella ilmeellä. ”Raven, muista että hyvästi on uusi alku.” Hän sopersi. En voinut mitään, kristalliset kyyneleet virtasivat vuolaasti poskillani ja katsoin ystävääni tämän kauniin vihreisiin silmiin. Hänen sydämensä kohdasta, mihin vihollisen ase oli iskenyt, tihkui mustalta hiekalta näyttävää ainetta, kunnes hänen rinnastaan saattoi jo nähdä lävitse. Aukko suureni uhkaavasti eikä meillä ollut enää paljoa yhteistä aikaa. ”Raven, hankkiudu johonkin parempaan aikaan täältä ja yritä pysyä turvassa. Olen varma että vielä jossain ajassa ja paikassa tapaamme. Mutta siihen voi mennä vielä liian kauan, minun tulee sinua tajuton ikävä.” ystäväni lausui viimeisiä sanojaan. ”Hyvästi, Raven.” Kimeän katkera ei-huutoni kaikui ympäri lumikenttiä, kun ystäväni hajosi sylistäni tummaksi pölyksi.

Ja näin ympyrä sulkeutui, ainakin melkein. Tuon katkeran hyvästelyn jälkeen nappasin vihollisen pudottaman naamion mukaani ja lähdin alkuperäistä määränpäätämme kohti siinä toivossa että saisin lisää tietoa noista naamiohahmoista ja pääsisin takaisin Lemonin luo vaikka sitten kuolleiden maailmaan. Kylään päädyttyäni tulin ihan hyvin toimeen muutaman tyypin kanssa, he sentään esittivät ystävällisiä, vaikka minua pelkäsivätkin. Kerrottuani asiani paikalliselle johtajalle sekä ”ajan haltialle”, sinihiuksiselle ja huumorintajuttomalle nuorellemiehelle sain hieman tietoa varjohahmoista: He olivat erilaisten ylivahvojen henkiolentojen organisaatio, joista ei tiedetty paljoa, vain sen verran, että heitä oli huomattavasti enemmän kuin olin nähnyt, heidän päämääränsä oli tuntematon ja että he kutsuivat itseään ”Tuhon lapsiksi.” Sain heiltä myös luvan matkustaa ajassa ja lähdinkin pysyttyäni viikon kylässä parantumassa ja käsittelemässä tapahtumia.

Aikamatkailun ensikertalaiseksi onnistuin tavallista surkeammin, sillä eräs varjoisa kädetön vanha ystäväni taisi tuntea hieman kostonhimoa ja soluttautui mukaan matkalle tyrkäten minut tänne, missä nyt olen: Keskelle ei mitään. Tiedän vain että ”aikatunnelissa” tämä tuhon lapsi repäisi palan seinästä ja heitti minut sieltä ulos – mahdotonta määritellä kuinka pitkän ajan päässä lähtöpaikasta. Maisemat ovat kauniit, vaaleanvihreitä peltoja ja kumpuja silmänkantamattomiin ja jo neljättä päivää (Ainakin laskujeni mukaan neljättä) taivas on pysynyt tummanharmaana laskien silloin tällöin sadekuuroja. Voisin melkein sanoa pitäväni tästä paikasta, jotenkin sen olemus kuvastaa sieluani osuvasti.

Kirjoitan nyt varmuuden vuoksi ylös, mutta juuri äsken olin näkeväni kummallisen välähdyksen muutaman kummun päässä.

Luulitko todella Ravenin tarinan ja elämän päättyvän tähän? Jos niin luulet, olet väärässä, sillä minä, ihmislouhista mahtavin ja coolein, Lemon, vannon henkeni kautta, ettei tuota poikaa pysäytä mikään vielä vuosiin. Saavuin tämän lehtiön luokse ikävä kyllä liian myöhään sillä en löydä ystävääni enää mistään, haistan tosin niiden varjotyyppien ja hänen olleen täällä vain muutamia päiviä sitten. Jos alkaisin kertoa tässä miten päädyin tänne saattaisi rakkaan ystäväni vihkosta loppua tila, joten tyydyn vain kirjoittamaan hänelle terveiset jos hän joskus tämän kirjoitelman vielä löytää.

Muistathan että käsite ”hyvästi” on synonyymi sanalle ”näkemiin”. Yhdetkään hyvästit eivät ole ikuisia.

Enemmän omaa kommenttiani tarinasta voitte lukea tammikuulta, olen juuri nyt liian laiska lukiakseni tuota läpi. Oikeesti, ampukaa miut! xD

Ajattelin nyt tässä postausta pidentääkseni laittaa vielä muutaman kuvasen joita en ole täällä blogissa vielä julkaissut, aktiivisimmat stalkkerit tosin ovat ne varmaan flickristä bonganneet. Ihan vain että nekin jotka kaipaavat muitakin nukkejani saisivat jotain nähtävää.

Haku on saanut itselleen mohairin ja tatuointeja kätösiin :3

Kun taas Noodle vei Hakun vanhan peruukin ja sai (mukamas väliaikaisesti) verta nassuunsa. xD Laitoin sitä yhtä vaihtoehtoista kuvatarinaa varten joka sitten jäi julkaisematta, mutta totesin sen sopivan tytölle niin hyvin että toistaiseksi jätin sen.

Tykkään sen asenteellisuudesta xD

Lussekin kokeili ihqJB jakausta, ei ihan hänen juttunsa :'D

Ja Reinakin morjenstaa kaikkia uuden hännänpäänsä kera!

Okei huijasin, vielä hitusen Ravenia xDD

Nimittäin tässä hitusen kuvia niistä siivistä mitkä väsäsin Ravenille. Ovat siis kiinni magneeteilla, joten äijän ei tarvitse niitä jatkuvassti edestakaisin raahata.

Tehty fimosta ja rautalangasta, mikä mahdollistaa taittumisen jokaisen nivelen kohdalta~

Kyseenalaisella tavalla söpöä xD

Vielä yksi Lucifer Lapin kauniissa luonnossa, en usko että ihan joka pullip on päässyt napapiirin pohjoispuolelle kuvattavaksi. :D

Ja lopuksi asenteellinen pasifistikuva "War is pain" teemalla Hakusesta (Hakukuusesta, Hakukusesta, Hakutuksesta, rakastan Hakun nimellä leikkimistä anteeksi x'D)

Etteköhän te nyt pääse miusta toistaiseksi eroon! Mainiota päivänjatkoa kaikille!